"Jos olisin muusikko, voisin vaikeuksitta kirjoittaa kaksiaanisen melodian, melodian, joka muodostuu kahdesta linjasta, kahdesta savel- ja nuottirivista, jotka vastaavat toisiaan, taydentavat toisiaan, taistelevat toisiaan vastaan, ovat riippuvaisia toisistaan, ovat alituisesti keskenaan mita laheisimmassa, elavimmassa vuorovaikutuksessa ja vastavuoroisessa suhteessa toisiinsa joka hetki, jokaisessa rivin kohdassa. Ja jokainen, joka osaa lukea nuotteja, tajuaisi taman kaksoismelodiani, nakisi ja kuulisi alati jokaisen savelen kohdalla sen vastasavelen, veljen, vihollisen, antipodin. Niin, ja nimenomaan taman, taman kaksiaanisyyden ja alati etenevan antiteesin, taman kaksoislinjan mina tahtoisin ilmaista oman materiaalini, sanojen avulla ja tyoskentelen itseni vereslihalle, mutta se ei onnistu. Yritan yha uudelleen, ja jos jokin aiheuttaa tyossani jannitysta ja painetta, on se yksinomaan tama intensiivinen pyrkimys saavuttaa jotakin mahdotonta, tama raju taistelu jonkin saavuttamattoman tavoittamiseksi. Tahtoisin loytaa ilmaisun talle kaksinaisuudelle, tahtoisin kirjoittaa lukuja ja virkkeita, joissa melodia ja vastamelodia olisivat jatkuvasti ja samanaikaisesti nahtavissa, joissa jokaisen kirjavuuden rinnalla seisoisi jatkuvasti ykseys, jokaisen sukkeluuden rinnalla vakavuus. Silla ainoastaan siita koostuvana naen elaman, kahden navan vaihtelussa, maailman kahden peruspilarin valisessa heilahtelussa. Tahtoisin jatkuvasti ihastuneena viitata maailman autuaalliseen kirjavuuteen ja samoin alituisesti teroittaa mieleen, etta taman kirjavuuden perustana on ykseys; tahtoisin jatkuvasti osoittaa, etta kaunis ja ruma, valoisa ja pimea, synti ja pyhyys ovat vastakohtia vain hetkittain, etta ne alinomaa sulautuvat toisiinsa. [- -]