Notkolle painunut sohva, jolla he istuivat, suuri, korkea kirjoituspoyta ja aidin hauras, leikkauksilla koristettu tuoli sen edessa, hylly, jonka lokerot olivat viela taynna hanen hienolla kasialallaan kirjoitettuja papereita, kulunut matto - kaikki, kaikki oli samanlaista kuin ennen, vain Ellen puuttui, Ellen ja hanen vieno sitruunan ja rautayrtin tuoksunsa ja vinojen silmiensa hella katse. Scarlett tunsi tuskan vihlaisevan sydantaan, niinkuin syvan haavan turruttamat hermot olisivat alkaneet jalleen elaa. Han ei saanut antaa niiden herata nyt. Hanella oli edessaan koko loput elamaansa, jolloin niita saisi kivistaa, mutta ei nyt!