Site uses cookies to provide basic functionality.

OK
II KINGS
Prev Up Next Toggle notes
Chapter 16
II K FinRK 16:1  Pekahin, Remaljan pojan, seitsemäntenätoista hallitusvuotena tuli Aahas, kuningas Jootamin poika, Juudan kuninkaaksi.
II K FinRK 16:2  Aahas oli kahdenkymmenen vuoden ikäinen tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kuusitoista vuotta. Hän ei tehnyt sitä, mikä on oikein Herran, hänen Jumalansa, silmissä, niin kuin hänen isänsä Daavid oli tehnyt.
II K FinRK 16:3  Hän kulki Israelin kuninkaiden tietä. Hän pani jopa poikansakin kulkemaan tulen läpi, niiden kansojen kauhistuttavien tekojen mukaan, jotka Herra oli karkottanut israelilaisten tieltä.
II K FinRK 16:4  Hän uhrasi ja suitsutti uhrikukkuloilla ja kummuilla ja jokaisen vehreän puun alla.
II K FinRK 16:5  Siihen aikaan Resin, Aramin kuningas, ja Pekah, Remaljan poika, Israelin kuningas, lähtivät sotimaan Jerusalemia vastaan. He saartoivat Aahaksen joukot mutta eivät kyenneet valloittamaan kaupunkia.
II K FinRK 16:6  Samaan aikaan Resin, Aramin kuningas, palautti Eilatin Aramille ja karkotti Juudan miehet kaupungista. Niin Eilatiin tuli aramilaisia ja he asettuivat sinne ja ovat asuneet siellä tähän päivään asti.
II K FinRK 16:7  Aahas lähetti sanansaattajat Assurin kuninkaan Tiglat-Pileserin luo sanomaan hänelle: ”Minä olen sinun palvelijasi ja poikasi. Tule ja pelasta minut Aramin kuninkaan ja Israelin kuninkaan käsistä. He ovat nousseet minua vastaan.”
II K FinRK 16:8  Aahas otti Herran temppelissä ja kuninkaan palatsin aarrekammioissa olevan hopean ja kullan ja lähetti sen lahjaksi Assurin kuninkaalle.
II K FinRK 16:9  Assurin kuningas kuuli häntä ja lähti sotimaan Damaskosta vastaan. Hän valloitti kaupungin ja vei sen asukkaat pakkosiirtolaisuuteen Kiiriin, mutta kuningas Resinin hän surmasi.
II K FinRK 16:10  Silloin kuningas Aahas lähti Damaskokseen kohtaamaan Assurin kuningasta Tiglat-Pileseriä. Kun kuningas Aahas näki Damaskoksessa olevan alttarin, hän lähetti pappi Uurialle kuvauksen alttarista ja siitä tehdyn tarkan mallin.
II K FinRK 16:11  Pappi Uuria rakensi alttarin aivan sen kuvauksen mukaan, jonka kuningas Aahas oli hänelle lähettänyt Damaskoksesta ja sai sen valmiiksi jo ennen kuin kuningas Aahas oli palannut.
II K FinRK 16:12  Kun kuningas palasi Damaskoksesta ja näki alttarin, hän lähestyi sitä ja nousi sen äärelle.
II K FinRK 16:13  Hän poltti polttouhrinsa ja ruokauhrinsa, vuodatti juomauhrinsa ja pirskotti yhteysuhriensa veren alttarille.
II K FinRK 16:14  Pronssialttarin, joka oli Herran edessä, hän siirsi pois temppelin edustalta, uuden alttarin ja Herran temppelin välistä. Hän siirsi pronssialttarin sen uuden alttarin pohjoispuolelle.
II K FinRK 16:15  Kuningas Aahas antoi pappi Uurialle käskyn sanoen: ”Polta suuremmalla alttarilla aamun polttouhri, illan ruokauhri, kuninkaan polttouhri sekä hänen ruokauhrinsa, samoin myös koko kansan polttouhri sekä sen ruoka- ja juomauhrit. Pirskota kaikki polttouhrin ja teurasuhrin veri alttarille. Pronssialttarin käyttämistä minä vielä harkitsen.”
II K FinRK 16:16  Pappi Uuria teki kaiken aivan niin kuin kuningas Aahas oli käskenyt.
II K FinRK 16:17  Kuningas Aahas leikkautti irti pronssijalustojen laidat ja otti padat pois niiden päältä. Hän antoi nostaa altaan pois sen alla olevien pronssihärkien päältä ja asettaa sen kivialustalle.
II K FinRK 16:18  Hän siirsi Herran temppelialueen sisäpuolelle myös palatsiin rakennetun sapattikatoksen ja temppelin ulkopuolella olevan kuninkaan sisäänkäynnin. Näin hän teki Assurin kuninkaan vuoksi.
II K FinRK 16:19  Mitä muuta kerrottavaa on Aahaksesta, siitä, mitä hän teki, on kirjoitettu Juudan kuninkaiden aikakirjaan.
II K FinRK 16:20  Sitten Aahas meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin isiensä viereen Daavidin kaupunkiin. Hänen poikansa Hiskia tuli kuninkaaksi hänen jälkeensä.