LEVITICUS
Chapter 5
Levi | FinSTLK2 | 5:1 | "Joka tekee syntiä kuultuaan jonkun kiroavan toisen tai on sen todistaja joko silminnäkijänä tai muuten asiasta tietoinen, mutta ei kuitenkaan ilmoita sitä, on syynalainen. | |
Levi | FinSTLK2 | 5:2 | Joka tietämättään koskee johonkin saastaiseen, mihin tahansa, joko saastaisen metsäeläimen raatoon tai saastaisen kotieläimen raatoon tai saastaisen matelijan raatoon, on siten tullut saastaiseksi ja syynalaiseksi. | |
Levi | FinSTLK2 | 5:3 | Tai joka tietämättään koskee ihmisen saastaan, olipa se mitä saastaa tahansa, josta tulee saastaiseksi, mutta salaa sen, joutuu syynalaiseksi. | |
Levi | FinSTLK2 | 5:4 | Tai joka ajattelemattomasti puhuen huulillaan tietämättään vannoo tekevänsä jotakin pahaa tai hyvää – vannoipa mitä hyvänsä, mitä ihminen saattaa ajattelemattomasti vannoa – mutta tultuaan siitä tietoiseksi salaa sen, syyllistyy johonkin näistä. | |
Levi | FinSTLK2 | 5:6 | Tuokoon sitten syntiuhriksi tekemästään synnistä naaraspuolen lampaista ja vuohista, uuhen tai vuohen. Pappi toimittakoon hänelle sovituksen hänen synnistään. | |
Levi | FinSTLK2 | 5:7 | Mutta jos hän ei voi hankkia sellaista eläintä, tuokoon Herralle hyvitykseksi synnistään kaksi metsäkyyhkystä tai kaksi kyyhkysenpoikaa, toisen syntiuhriksi ja toisen polttouhriksi | |
Levi | FinSTLK2 | 5:8 | ja vieköön ne papille. Tämä uhratkoon ensiksi sen, joka on määrätty syntiuhriksi, vääntäköön siltä niskat poikki, päätä kuitenkaan irrottamatta, | |
Levi | FinSTLK2 | 5:9 | ja pirskottakoon syntiuhrin verta alttarin seinälle, ja jäljelle jäävä veri puserrettakoon alttarin juurelle. Se on syntiuhri. | |
Levi | FinSTLK2 | 5:10 | Toisen kyyhkysen hän valmistakoon säädetyllä tavalla polttouhriksi. Kun pappi on näin toimittanut hänelle sovituksen hänen tekemästään synnistä, annetaan hänelle anteeksi. | |
Levi | FinSTLK2 | 5:11 | Jollei hän voi hankkia kahta metsäkyyhkystä tai kahta kyyhkysenpoikaa, tuokoon uhrilahjanaan tekemänsä synnin sovittamiseksi kymmenennen osan eefa-mittaa ydinjauhoja syntiuhriksi, mutta älköön vuodattako siihen öljyä älköönkä panko sen päälle suitsuketta, sillä se on syntiuhri. | |
Levi | FinSTLK2 | 5:12 | Vieköön sen sitten papille, ja pappi ottakoon niitä kourallisen, alttariuhriosan, ja polttakoon sen alttarilla Herran uhrin päällä. Se on syntiuhri. | |
Levi | FinSTLK2 | 5:13 | Kun pappi näin on toimittanut hänelle sovituksen jostakin sellaisesta hänen tekemästään synnistä, annetaan hänelle anteeksi. Papille tulkoon se, mikä ruokauhristakin." | |
Levi | FinSTLK2 | 5:15 | "Jos joku laiminlyö uskollisuuden ja erehdyksessä rikkoo anastamalla sitä, mikä on Herralle pyhitetty, tuokoon hyvityksenä Herralle vikauhriksi virheettömän pässin lampaista, niin monen hopeasekelin arvoisen, pyhäkkösekelin painon mukaan, kuin sinä arvioit. | |
Levi | FinSTLK2 | 5:16 | Sen, mitä hän on anastanut pyhitetystä itselleen, hän korvatkoon. Lisätköön siihen vielä viidennen osan sen arvosta ja antakoon sen papille. Kun pappi on näin toimittanut hänelle sovituksen uhraamalla pässin vikauhriksi, annetaan hänelle anteeksi. | |
Levi | FinSTLK2 | 5:17 | Jos joku rikkoo jotakin Herran käskyä vastaan ja tekee tietämättään sellaista, mitä ei saa tehdä, ja tulee syynalaiseksi, | |
Levi | FinSTLK2 | 5:18 | tuokoon papille vikauhriksi lampaista arviosi mukaisen, virheettömän pässin. Kun pappi on toimittanut hänelle sovituksen siitä erehdyksestä, jonka hän tietämättään teki, hänelle annetaan anteeksi. | |
Levi | FinSTLK2 | 5:21 | "Jos joku tekee synnin olemalla uskoton Herraa kohtaan kieltäessään saaneensa lähimmäiseltään, mitä tämä on hänen haltuunsa antanut tai hänen hoitoonsa uskonut, tai mitä hän itse on lähimmäiseltään väkisin ottanut tai vääryydellä anastanut, | |
Levi | FinSTLK2 | 5:22 | tai jos hän on löytänyt kadotetun esineen ja kieltää sen, tai vannoo väärin missä asiassa tahansa, jossa ihminen helposti rikkoo, | |
Levi | FinSTLK2 | 5:23 | niin jos hän näin on tehnyt syntiä ja tullut syynalaiseksi, antakoon takaisin, mitä hän on väkisin ottanut tai vääryydellä anastanut, tai mitä hänen haltuunsa oli uskottu, tai löytämänsä kadotetun esineen, | |
Levi | FinSTLK2 | 5:24 | kaiken, minkä tähden hän oli väärin vannonut, korvatkoon sen täyteen määrään ja pankoon siihen vielä lisäksi viidennen osan sen arvosta. Sille, jonka oma se on, hän antakoon sen sinä päivänä, jona hän toimittaa vikauhrinsa. | |
Levi | FinSTLK2 | 5:25 | Mutta hyvityksenä Herralle hän tuokoon papille vikauhriksi arviosi mukaisen, virheettömän pässin lampaista. | |