FinPR - Wisdom - 17

17:1  Suuret ja tutkimattomat ovat sinun tuomiosi: sentähden joutuivat harhaan ymmärtämättömät sielut.

17:2  Nuo, joilla ei lakia ole, luulivat voivansa sortaa pyhää kansaa. Mutta pimeyden kahleissa ja pitkän yön vankeina, he jäivät virumaan majoihinsa suljettuina, iankaikkista kaitselmusta paossa.

17:3  Kun he salaisine synteineen luulivat olevansa piilossa unhotuksen pimeän verhon alla, niin he hirmuisen pelon valtaamina ja harhanäkyjen säikyttäminä joutuivat hajalleen toisistansa.

17:4  Sillä ei edes se etäinen nurkka, joka heidät kätki, voinut suojella heitä pelolta, vaan heidän ympärillään kuului kauhistavaa pauhua ja näkyi synkkiä kummituksia, joilla oli inhottavat kasvot.

17:5  Eikä minkään tulen voima kyennyt antamaan valoa, eivätkä tähtien kirkkaat liekit voineet valaista tuota synkkää yötä,

17:6  vaan heille näkyi ainoastaan itsestänsä syttynyt tuli, täynnä kauhua. Ja tyrmistyneinä tuosta ennennäkemättömästä näystä, he pitivät näkemäänsä kahta kamalampana.

17:7  Taikakeinojen ilveily oli nyt lyöty maahan, ja viisaudesta kerskaaminen joutui surkeasti häpeään.

17:8  Sillä ne, jotka olivat luvanneet karkoittaa pelon ja säikähdyksen sairaasta sielusta, sairastivat itse naurettavaa arkamielisyyttä.

17:9  Silloinkin, kun ei ollut mitään kauhistavaa heitä peljättämässä, he kovin säikkyivät syöpäläisten liikettä ja käärmeiden sihinää.

17:10  He olivat menehtyä pelosta eivätkä tahtoneet edes katsella ilmaa, jota pakoon ei missään voida päästä.

17:11  Sillä pahuus todistaa olevansa luonnostaan pelkuri, silloin kun se saa rangaistuksensa, ja omantunnon vaivaamana se aina tekee vaikeat vielä vaikeammiksi.

17:12  Sillä pelko ei ole mitään muuta kuin harkinnan tarjoamien apukeinojen hylkäämistä.

17:13  Ja kun sisäinen luottamus on liian heikko, on neuvottomuutta pidettävä pahempana kuin sitä syytä, joka kärsimyksen aiheuttaa.

17:14  Niin nämä tuona sinänsä voimattomana yönä, joka oli tullut heille voimattoman tuonelan perukoilta, makasivat samaan uneen vaipuneina,

17:15  milloin outojen kummitusnäkyjen ahdistamina, milloin epätoivon lamauttamina. Sillä äkillinen ja odottamaton pelko oli heidät vallannut.

17:16  Sitten jokainen, joka siellä näin vaipui maahan, oli suljettu kahleettomaan vankityrmään, jossa häntä pidettiin vartioituna.

17:17  Olipa hän peltomies tai paimen tai päiväläinen, joka teki työtä kedolla - jokaisen, jonka pelko yllätti, täytyi alistua tuohon välttämättömään pakkoon.

17:18  Sillä kaikki sidottiin samalla pimeyden kahleella. Tuulen suhina tai lintujen sulosointuinen laulu tuuheissa lehvistöissä tai voimakkaasti virtaavan veden tasainen kohina

17:19  tai alassyöksyvien kallionlohkareiden hirmuinen ryske tai hyppivien eläinten näkymätön juoksu tai kiljuvain villipetojen ääni tai kaiku, joka vastaa vuorten onkaloista - kaikki sai heidät kauhusta lamaantumaan.

17:20  Sillä koko muu maailma oli kirkkaan valon valaisema ja puuhasi esteettömästi askareissaan.

17:21  Ainoastaan näiden ylle oli levitettynä raskas yö, sen pimeyden kuva, joka oli ottava heidät valtaansa; mutta itse he olivat itsellensä pimeyttäkin raskaampana taakkana.