FinPR - Job - 17

17:1  "Minun henkeni on rikki raastettu, minun päiväni sammuvat, kalmisto on minun osani.

17:2  Totisesti, pilkka piirittää minua ja silmäni täytyy yhä katsella heidän ynseilyänsä.

17:3  Aseta puolestani pantti talteesi; kuka muu rupeaisi kättä lyöden minun takaajakseni?

17:4  Sillä sinä olet sulkenut ymmärrykseltä heidän sydämensä; sentähden sinä et päästä heitä voitolle.

17:5  Ystäviä kutsutaan osajaolle, mutta omilta lapsilta raukeavat silmät.

17:6  Minut on pantu kansoille sananlaskuksi; silmille syljettäväksi minä olen tullut.

17:7  Minun silmäni on hämärtynyt surusta, ja kaikki minun jäseneni ovat kuin varjo.

17:8  Tästä oikeamieliset hämmästyvät, ja viatonta kuohuttaa jumalattoman meno.

17:9  Mutta hurskas pysyy tiellänsä, ja se, jolla on puhtaat kädet, kasvaa voimassa.

17:10  Mutta te kaikki, tulkaa jälleen tänne; en löydä minä viisasta joukostanne.

17:11  Päiväni ovat menneet, rauenneet ovat aivoitukseni, mitä sydämeni ikävöitsi.

17:12  Yön he tekevät päiväksi; valo muka lähenee pimeydestä.

17:13  Jos kuinka toivon, on tuonela asuntoni; minä levitän vuoteeni pimeyteen,

17:14  minä sanon haudalle: 'Sinä olet isäni', ja madoille: 'Äitini ja sisareni'.

17:15  Missä on silloin minun toivoni, ja kuka saa minun toivoani katsella?

17:16  Ne astuvat alas tuonelan salpojen taa, kun yhdessä lepäämme tomussa."