FinPR - Job - 14

14:1  "Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta,

14:2  kasvaa kuin kukkanen ja lakastuu, pakenee kuin varjo eikä pysy.

14:3  Ja sellaista sinä pidät silmällä ja viet minut käymään oikeutta kanssasi!

14:4  Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.

14:5  Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.

14:6  Niin käännä katseesi pois hänestä, että hän pääsisi rauhaan ja että hän saisi iloita niinkuin palkkalainen päivän päätettyään.

14:7  Onhan puullakin toivo: vaikka se maahan kaadetaan, kasvaa se uudelleen, eikä siltä vesaa puutu.

14:8  Vaikka sen juuri vanhenee maassa ja sen kanto kuolee multaan,

14:9  niin se veden tuoksusta versoo jälleen ja tekee oksia niinkuin istukas.

14:10  Mutta mies kun kuolee, makaa hän martaana; kun ihminen on henkensä heittänyt, missä hän on sitten?

14:11  Vesi juoksee pois järvestä, ja joki tyhjenee ja kuivuu;

14:12  niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa.

14:13  Oi, jospa kätkisit minut tuonelaan, piilottaisit minut, kunnes vihasi on asettunut, panisit minulle aikamäärän ja sitten muistaisit minua!

14:14  Kun mies kuolee, virkoaako hän jälleen henkiin? Minä vartoaisin kaikki sotapalvelukseni päivät, kunnes pääsyvuoroni joutuisi.

14:15  Sinä kutsuisit, ja minä vastaisin sinulle, sinä ikävöitsisit kättesi tekoa.

14:16  Silloin sinä laskisit minun askeleeni, et pitäisi vaaria minun synnistäni;

14:17  rikokseni olisi sinetillä lukittuna kukkaroon, ja pahat tekoni sinä peittäisit piiloon.

14:18  Mutta vuorikin vyöryy ja hajoaa, ja kallio siirtyy sijaltansa,

14:19  vesi kuluttaa kivet, ja rankkasade huuhtoo pois maan mullan; niin sinä hävität ihmisen toivon.

14:20  Sinä masennat hänet iäksi, ja hän lähtee; sinä muutat hänen muotonsa ja lähetät hänet menemään.

14:21  Kohoavatko hänen lapsensa kunniaan-ei hän sitä tiedä, vaipuvatko vähäisiksi-ei hän heitä huomaa.

14:22  Hän tuntee vain oman ruumiinsa kivun, vain oman sielunsa murheen."