Site uses cookies to provide basic functionality.

OK
LEVITICUS
Prev Up Next
Chapter 16
Levi FinPR92 16:1  Herra puhui Moosekselle sen jälkeen, kun kaksi Aaronin poikaa oli kuollut astuttuaan Herran eteen.
Levi FinPR92 16:2  Hän sanoi: "Sano veljellesi Aaronille, että hänen tulee kuoleman uhalla varoa astumasta muulloin kuin määräaikana pyhäkön sisäosaan väliverhon taakse, liitonarkun eteen, sillä minä ilmestyn liitonarkun kannen yläpuolella pilveen verhoutuneena.
Levi FinPR92 16:3  Aina kun Aaronin on mentävä pyhäkön sisäosaan, hänen on tuotava nuori sonni syntiuhriksi ja pässi polttouhriksi.
Levi FinPR92 16:4  Hän pukeutukoon pyhään pellavapaitaan ja pellavahousuihin alastomuutensa peittämiseksi, sitokoon vyötäisilleen pellavavyön ja kietokoon päähänsä pellavaturbaanin. Nämä ovat ne pyhät vaatteet, jotka hänen tulee pukea ylleen, kun hän ensin on peseytynyt.
Levi FinPR92 16:5  Sitten hän ottakoon israelilaisten seurakunnalta kaksi vuohipukkia syntiuhriksi ja pässin polttouhriksi.
Levi FinPR92 16:6  "Aaron tuokoon esiin oman syntiuhrisonninsa ja toimittakoon sovitusmenot itsensä ja sukunsa puolesta.
Levi FinPR92 16:7  Sitten hän ottakoon molemmat pukit ja pankoon ne seisomaan Herran eteen pyhäkköteltan oven luo.
Levi FinPR92 16:8  Hän heittäköön arpaa siitä, kumpi pukeista kuuluu Herralle ja kumpi Asaselille.
Levi FinPR92 16:9  Sen pukin, jonka arpa määrää Herralle, Aaron tuokoon esiin ja uhratkoon syntiuhriksi,
Levi FinPR92 16:10  mutta se pukki, jonka arpa määrää Asaselille, jätettäköön seisomaan elävänä Herran eteen. Sovitettavat synnit pantakoon sen kannettaviksi. Sitten se ajettakoon Asaselin luo autiomaahan.
Levi FinPR92 16:11  "Ensin kuitenkin Aaron tuokoon esiin oman syntiuhrisonninsa ja toimittakoon sovitusmenot itsensä ja sukunsa puolesta. Teurastettuaan sonnin
Levi FinPR92 16:12  hän vieköön väliverhon taakse täyden astiallisen hehkuvia hiiliä alttarilta Herran edestä sekä hienonnettua tuoksuvaa suitsuketta kummankin kouran täydeltä.
Levi FinPR92 16:13  Hän heittäköön suitsukkeen Herran edessä hiilille, niin että sen savu peittää liitonarkun kansilevyn. Silloin hän ei kuole.
Levi FinPR92 16:14  Sitten hän ottakoon sonnin verta ja pirskottakoon sitä sormellaan kerran liitonarkun etureunaan ja seitsemän kertaa arkun eteen maahan.
Levi FinPR92 16:15  "Tämän jälkeen Aaron teurastakoon kansan syntiuhripukin, vieköön sen veren pyhäkön väliverhon taakse ja pirskottakoon verta liitonarkun kanteen ja arkun eteen samalla tavoin kuin sonnin verta.
Levi FinPR92 16:16  Näin hän toimittakoon menot pyhäkön sisäosan puhdistamiseksi siitä epäpuhtaudesta, jonka israelilaiset ovat sille tuottaneet rikkomuksillaan ja synneillään. Saman hän tehköön koko pyhäkköteltalle, joka on heidän keskellään tullut epäpuhtaaksi heidän synneistään.
Levi FinPR92 16:17  Pyhäkköteltassa ei saa olla ketään muuta ihmistä koko sinä aikana, jona Aaron toimittaa sovitusmenoja pyhäkössä. Siellä hän toimittakoon sovituksen itsensä, sukunsa ja koko Israelin kansan puolesta.
Levi FinPR92 16:18  Sitten hän astukoon ulos alttarin luo, joka on Herran edessä, ja toimittakoon sen puhdistusmenot. Hän ottakoon sonnin ja pukin verta ja sivelköön sitä alttarin sarviin joka puolelle.
Levi FinPR92 16:19  Sitten hän pirskottakoon alttarille verta sormellaan seitsemän kertaa. Näin hän puhdistakoon ja pyhittäköön alttarin israelilaisten syntien tuomasta epäpuhtaudesta.
Levi FinPR92 16:20  "Kun Aaron on saattanut päätökseen pyhäkön, pyhäkköteltan ja alttarin puhdistusmenot, hän tuokoon esiin elävän pukin,
Levi FinPR92 16:21  asettakoon molemmat kätensä eläimen pään päälle ja tunnustakoon siinä israelilaisten kaikki synnit, kaikki pahat teot ja rikkomukset, joihin israelilaiset ovat syyllistyneet. Näin hän pankoon ne pukin kannettaviksi ja lähettäköön sen sitten tehtävään määrätyn miehen ajamana autiomaahan.
Levi FinPR92 16:22  Pukki saa kantaa kaikki heidän syntinsä asumattomille seuduille. "Lähetettyään pukin autiomaahan
Levi FinPR92 16:23  Aaron menköön pyhäkkötelttaan ja riisukoon pellavavaatteet, jotka hänellä oli päällään pyhäkköön mennessään, ja jättäköön ne sinne.
Levi FinPR92 16:24  Hän peseytyköön pyhässä paikassa ja pukeutukoon omiin vaatteisiinsa. Sitten hän lähteköön pyhäkköteltasta, uhratkoon oman polttouhrinsa ja kansan polttouhrin sekä toimittakoon sovitusmenot itsensä ja kansan puolesta.
Levi FinPR92 16:25  Syntiuhrieläimen rasvat hän polttakoon alttarilla.
Levi FinPR92 16:26  Kun mies, joka ajoi pukin Asaselin luo, on pessyt vaatteensa ja peseytynyt, hän voi palata leiriin.
Levi FinPR92 16:27  Syntiuhriksi uhrattu sonni ja pukki, joiden veri vietiin pyhäkköön sen puhdistusmenoja varten, on kannettava leirin ulkopuolelle ja niiden ruhot on poltettava nahkoineen, lihoineen ja sisälmyksineen.
Levi FinPR92 16:28  Kun se, joka ne polttaa, on pessyt vaatteensa ja peseytynyt, hän voi palata leiriin.
Levi FinPR92 16:29  "Teidän on aina noudatettava tätä määräystä: seitsemännen kuun kymmenentenä päivänä teidän tulee paastota, eikä kukaan teistä, ei myöskään keskuuteenne asumaan asettunut siirtolainen, saa silloin tehdä mitään työtä,
Levi FinPR92 16:30  sillä sinä päivänä toimitetaan teidän syntienne sovitus ja te tulette jälleen Herran edessä puhtaiksi kaikista synneistänne.
Levi FinPR92 16:31  Se olkoon teille sapatti, pyhä lepopäivä, ja silloin teidän on paastottava. Tämä määräys on ikuisesti voimassa.
Levi FinPR92 16:32  Aaronin seuraajaksi voideltu ja vihitty pappi toimittakoon sovituksen. Hän pukeutukoon pyhiin pellavavaatteisiin
Levi FinPR92 16:33  ja toimittakoon pyhäkön pyhimmän osan puhdistusmenot. Hän suorittakoon myös pyhäkköteltan ja alttarin puhdistusmenot ja toimittakoon sovituksen papeille ja koko Israelin seurakunnalle.
Levi FinPR92 16:34  Tätä määräystä teidän on ikuisesti noudatettava. Kerran vuodessa teidän on toimitettava israelilaisten kaikkien syntien sovitus." Aaron täytti käskyn, jonka Herra Moosekselle antoi.