Site uses cookies to provide basic functionality.

OK
LEVITICUS
Prev Up Next
Chapter 16
Levi FinRK 16:1  Herra puhui Moosekselle sen jälkeen, kun kaksi Aaronin poikaa oli kuollut astuttuaan Herran eteen.
Levi FinRK 16:2  Herra sanoi: ”Sano veljellesi Aaronille, ettei hänen pidä mennä pyhimpään, esiripun sisäpuolelle, arkun päällä olevan armoistuimen eteen milloin tahansa. Muuten hän voi kuolla, sillä minä ilmestyn pilvessä armoistuimen yläpuolella.
Levi FinRK 16:3  Kun Aaronin on määrä mennä pyhimpään, hänen tulee ottaa mullikka syntiuhriksi ja pässi polttouhriksi.
Levi FinRK 16:4  Hänen on puettava ylleen pyhä pellavaihokas, peitettävä alastomuutensa pellavahousuilla, vyötettävä itsensä pellavavyöllä ja pantava pellavainen käärelakki päähänsä. Nämä ovat pyhät vaatteet. Hänen tulee peseytyä vedessä ja pukea ne päälleen.
Levi FinRK 16:5  Ottakoon hän israelilaisten seurakunnalta kaksi vuohipukkia syntiuhriksi ja yhden pässin polttouhriksi.
Levi FinRK 16:6  Tuokoon Aaron oman syntiuhrimullikkansa ja toimittakoon sovituksen itselleen ja perheelleen.
Levi FinRK 16:7  Sitten hänen tulee ottaa ne kaksi pukkia ja asettaa ne Herran eteen ilmestysmajan ovelle.
Levi FinRK 16:8  Aaron heittäköön arpaa, kumpi pukeista kuuluu Herralle ja kumpi Asaselille.
Levi FinRK 16:9  Sen pukin, jonka arpa määrää Herralle, Aaron tuokoon ja uhratkoon syntiuhriksi.
Levi FinRK 16:10  Mutta se pukki, jonka arpa määrää Asaselille, tuotakoon elävänä Herran eteen, että sille toimitettaisiin sovitus, ja sitten se päästettäköön Asaselille autiomaahan.
Levi FinRK 16:11  Kun Aaron on uhrannut oman syntiuhrimullikkansa ja toimittanut sovituksen itselleen ja perheelleen teurastamalla mullikan,
Levi FinRK 16:12  hän ottakoon suitsutusastiansa täyteen palavia hiiliä Herran edestä alttarilta sekä kouransa täyteen hienonnettua, miellyttävän tuoksuista suitsuketta ja vieköön ne esiripun sisäpuolelle.
Levi FinRK 16:13  Pankoon hän suitsukkeen tuleen Herran eteen, niin että suitsutus peittää pilvenä todistuksen arkun päällä olevan armoistuimen, ettei hän kuolisi.
Levi FinRK 16:14  Ottakoon hän sitten mullikan verta ja pirskottakoon sitä sormellaan armoistuimen päälle itäpuolelle. Armoistuimen eteen hänen on pirskotettava verta sormellaan seitsemän kertaa.
Levi FinRK 16:15  Sitten hänen on teurastettava kansan syntiuhripukki, vietävä sen verta esiripun sisäpuolelle ja tehtävä sen verellä samoin kuin hän teki mullikan verellä. Pirskottakoon hän sitä armoistuimen päälle ja sen eteen.
Levi FinRK 16:16  Näin hänen on toimitettava sovitus pyhäkölle israelilaisten saastaisuuden ja heidän rikkomustensa tähden, olivat heidän syntinsä millaisia tahansa. Hänen on tehtävä samoin myös ilmestysmajalle, joka on heidän keskellään, keskellä heidän saastaisuuttaan.
Levi FinRK 16:17  Ilmestysmajassa ei saa olla yhtään ihmistä, kun Aaron tulee pyhimpään toimittamaan sovitusta, siihen asti, kun hän lähtee pois. Aaron toimittakoon sovituksen itselleen, perheelleen ja koko Israelin seurakunnalle.
Levi FinRK 16:18  Sitten hänen on tultava ulos Herran edessä olevan alttarin luo ja toimitettava sille sovitus. Hän ottakoon mullikan ja pukin verta ja sivelköön sitä kaikkialle alttarin sarviin.
Levi FinRK 16:19  Pirskottakoon hän alttarin päälle verta sormellaan seitsemän kertaa ja näin puhdistakoon ja pyhittäköön sen israelilaisten saastaisuudesta.
Levi FinRK 16:20  Aaronin toimitettua loppuun pyhimmän ja ilmestysmajan sekä alttarin sovittamisen tuokoon hän sen elävän pukin,
Levi FinRK 16:21  laskekoon molemmat kätensä sen pään päälle ja tunnustakoon siinä kaikki israelilaisten pahat teot ja kaikki heidän rikkomuksensa, olipa heillä mitä syntejä tahansa, ja pankoon ne näin pukin kannettavaksi. Sitten hänen on lähetettävä pukki tehtävään määrätyn miehen viemänä autiomaahan.
Levi FinRK 16:22  Näin pukki kantaa kaikki heidän pahat tekonsa autiolle seudulle. Autiomaassa se on laskettava irti.
Levi FinRK 16:23  Sen jälkeen Aaron menköön ilmestysmajaan, riisukoon yltään pellavavaatteet, jotka hän puki päälleen mennessään pyhimpään, ja jättäköön ne sinne.
Levi FinRK 16:24  Hän pesköön itsensä vedellä pyhässä paikassa ja pukekoon ylleen omat vaatteensa. Sitten hänen on lähdettävä sieltä ja uhrattava oma polttouhrinsa sekä kansan polttouhri ja toimitettava sovitus sekä itselleen että kansalle.
Levi FinRK 16:25  Syntiuhrin rasva hänen on poltettava alttarilla.
Levi FinRK 16:26  Sen, joka vei pukin autiomaahan Asaselille, on pestävä vaatteensa ja peseydyttävä vedessä. Sitten hän voi tulla leiriin.
Levi FinRK 16:27  Syntiuhrimullikka ja syntiuhripukki, joiden veri tuotiin sovituksen toimittamista varten pyhimpään, vietäköön leirin ulkopuolelle, ja niiden nahka, liha ja sisälmykset poltettakoon tulessa.
Levi FinRK 16:28  Sen, joka polttaa ne, on pestävä vaatteensa ja peseydyttävä vedessä. Sitten hän voi tulla leiriin.
Levi FinRK 16:29  Tämä on teille ikuinen säädös: seitsemännen kuun kymmenentenä päivänä teidän tulee kurittaa itseänne paastolla. Älkää tehkö silloin mitään työtä, älköön maan kansalainen älköönkä keskuudessanne asuva muukalainen.
Levi FinRK 16:30  Sinä päivänä teille näet toimitetaan sovitus teidän puhdistamiseksenne. Silloin te tulette Herran edessä puhtaiksi kaikista synneistänne.
Levi FinRK 16:31  Sen päivän tulee olla teille sapatti, levon päivä. Kurittakaa silloin itseänne paastolla. Tämä on ikuinen säädös.
Levi FinRK 16:32  Papin, joka on voideltu ja joka on vihitty papinvirkaan isänsä tilalle, on toimitettava sovitus. Hänen on puettava ylleen pellavavaatteet, pyhät vaatteet,
Levi FinRK 16:33  ja toimitettava sovitus pyhäkön pyhimmälle osalle, ilmestysmajalle ja alttarille. Toimittakoon hän sovituksen myös papeille ja koko seurakunnalle.
Levi FinRK 16:34  Tämä on teille ikuinen säädös: teidän on toimitettava israelilaisille sovitus kaikista heidän synneistään kerran vuodessa.” Mooses teki niin kuin Herra oli häntä käskenyt.