JUDGES
Chapter 6
Judg | FinSTLK2 | 6:1 | Mutta israelilaiset tekivät sitä, mikä oli pahaa Herran silmissä, ja Herra antoi heidät Midianin käsiin seitsemäksi vuodeksi. | |
Judg | FinSTLK2 | 6:2 | Silloin Israel sai tuntea Midianin käden voiman, ja israelilaiset tekivät suojakseen midianilaisia vastaan ne onkalot, joita on vuorissa, ja luolat ja vuorilinnat. | |
Judg | FinSTLK2 | 6:3 | Joka kerta kun israelilaiset olivat kylväneet, tulivat midianilaiset, amalekilaiset ja Idän miehet ja hyökkäsivät heidän kimppuunsa. | |
Judg | FinSTLK2 | 6:4 | He leiriytyivät heitä vastaan ja hävittivät maan sadon aina Gassaa myöten eivätkä jättäneet mitään elintarpeita Israeliin, eivät myöskään lampaita, nautakarjaa eivätkä aaseja. | |
Judg | FinSTLK2 | 6:5 | Sillä he lähtivät liikkeelle laumoineen ja telttoineen, he tulivat monilukuisina kuin heinäsirkat, heitä ja heidän kameleitaan oli lukematon määrä, ja he tulivat maahan hävittämään sitä. | |
Judg | FinSTLK2 | 6:6 | Niin Israel joutui suureen kurjuuteen midianilaisten tähden, ja israelilaiset huusivat avuksi Herraa. | |
Judg | FinSTLK2 | 6:8 | Herra lähetti israelilaisten luo profeetan, joka sanoi heille: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Minä johdatin teidät Egyptistä ja vein teidät pois orjuuden pesästä. | |
Judg | FinSTLK2 | 6:9 | Pelastin teidät egyptiläisten käsistä ja kaikkien sortajienne käsistä. Karkotin heidät teidän tieltänne ja annoin teille heidän maansa. | |
Judg | FinSTLK2 | 6:10 | Sanoin teille: Minä olen Herra, teidän Jumalanne, älkää pelätkö amorilaisten jumalia, joiden maassa asutte. Mutta ette kuulleet ääntäni." | |
Judg | FinSTLK2 | 6:11 | Herran Enkeli tuli ja istui Ofran tammen alle, joka oli abieserilaisen Jooaan oma, juuri kun tämän poika Gideon oli puimassa vehnää viinikuurnassa korjatakseen ne talteen midianilaisilta. | |
Judg | FinSTLK2 | 6:12 | Herran Enkeli ilmestyi hänelle ja sanoi hänelle: "Herra olkoon kanssasi, sinä väkevä sankari!" | |
Judg | FinSTLK2 | 6:13 | Gideon vastasi hänelle: "Oi, Herrani, jos Herra on kanssamme, miksi sitten kaikki tämä on kohdannut meitä? Missä ovat kaikki hänen ihmetekonsa, joista isämme ovat meille kertoneet sanoen: 'Herra on johdattanut meidät tänne Egyptistä'? Mutta nyt Herra on hylännyt meidät ja antanut meidät Midianin kouriin." | |
Judg | FinSTLK2 | 6:14 | Silloin Herra kääntyi häneen ja sanoi: "Mene tässä voimassasi ja vapauta Israel Midianin kourista. Enkö ole sinua lähettänyt?" | |
Judg | FinSTLK2 | 6:15 | Hän vastasi hänelle: "Oi, Herrani, millä minä vapautan Israelin? Sukunihan on heikoin Manassessa, ja minä olen kaikkein vähäpätöisin isäni perheessä." | |
Judg | FinSTLK2 | 6:16 | Herra sanoi hänelle: "Olen kanssasi, ja [sinä] voitat midianilaiset kuin yhden miehen." | |
Judg | FinSTLK2 | 6:17 | Mutta hän sanoi hänelle: "Jos olen saanut armon silmiesi edessä, osoita minulle tunnusteolla, että sinä itse puhut kanssani. | |
Judg | FinSTLK2 | 6:18 | Älä poistu täältä, ennen kuin tulen takaisin luoksesi ja tuon uhrilahjani ja panen sen eteesi." Hän sanoi: "Minä jään, kunnes tulet takaisin." | |
Judg | FinSTLK2 | 6:19 | Gideon meni ja valmisti kilin, ja eefa-mitan jauhoja happamattomiksi leiviksi, pani lihan koriin ja liemen pataan ja vei ne hänen luokseen tammen alle ja pani ne tarjolle. | |
Judg | FinSTLK2 | 6:20 | Mutta Jumalan Enkeli sanoi hänelle: "Ota liha ja happamattomat leivät ja pane ne tälle kalliolle ja vuodata liemi." Hän teki niin. | |
Judg | FinSTLK2 | 6:21 | Herran Enkeli ojensi sauvan, joka hänellä oli kädessään, ja kosketti sen kärjellä lihaa ja happamattomia leipiä. Kalliosta nousi tuli, ja se kulutti lihan ja happamattomat leivät. Sitten Herran Enkeli meni pois hänen silmistään. | |
Judg | FinSTLK2 | 6:22 | Kun Gideon näki, että se oli ollut Herran Enkeli, Gideon sanoi: "Voi minua, Herra, Herra, kun olen nähnyt Herran Enkelin kasvoista kasvoihin!" | |
Judg | FinSTLK2 | 6:24 | Silloin Gideon rakensi siihen Herralle alttarin ja pani sen nimeksi: "Herra on rauha." Se on vielä tänäkin päivänä abieserilaisten Ofrassa. | |
Judg | FinSTLK2 | 6:25 | Sinä yönä Herra sanoi hänelle: "Ota härkä, joka on isälläsi, ja toinen seitsenvuotias härkä ja hajota Baalin alttari, joka isälläsi on, ja hakkaa maahan aserapaalu, joka on sen vieressä. | |
Judg | FinSTLK2 | 6:26 | Rakenna sitten ladotuista kivistä alttari Herralle, Jumalallesi, tämän vuorenkukkulan laelle. Ota sitten toinen härkä ja uhraa se polttouhriksi polttopuiden päällä, jotka saat hakkaamastasi aserapaalusta." | |
Judg | FinSTLK2 | 6:27 | Gideon otti palvelijoitaan kymmenen miestä ja teki, niin kuin Herra oli hänelle puhunut. Mutta kun hän isänsä perhettä ja kaupungin miehiä peläten ei uskaltanut tehdä sitä päivällä, hän teki sen yöllä. | |
Judg | FinSTLK2 | 6:28 | Kun kaupungin miehet varhain seuraavana aamuna nousivat, katso, Baalin alttari oli kukistettu ja aserapaalu oli sen vierestä hakattu maahan, ja toinen härkä oli uhrattu polttouhriksi vastarakennetulla alttarilla. | |
Judg | FinSTLK2 | 6:29 | He sanoivat toinen toiselleen: "Kuka tämän on tehnyt?" Kun he tutkivat ja tiedustelivat, sanottiin: "Gideon, Jooaan poika, on sen tehnyt." | |
Judg | FinSTLK2 | 6:30 | Silloin kaupungin miehet sanoivat Jooaalle: "Tuo tänne poikasi, hänen täytyy kuolla, sillä hän on tuhonnut Baalin alttarin ja hakannut maahan aserapaalun sen vierestä." | |
Judg | FinSTLK2 | 6:31 | Mutta Jooas vastasi kaikille, jotka seisoivat hänen ympärillään: "Tekö ajatte Baalin asiaa, tekö autatte häntä? Se, joka ajaa hänen asiaansa, rangaistakoon kuolemalla ennen huomisaamua. Jos hän on jumala, ajakoon itse asiansa, koska kukistettu alttari oli hänen." | |
Judg | FinSTLK2 | 6:32 | Sinä päivänä Gideon sai nimekseen Jerubbaal, sillä sanottiin: "Baal ajakoon itse asiansa häntä vastaan, koska hän on kukistanut hänen alttarinsa." | |
Judg | FinSTLK2 | 6:33 | Kaikki midianilaiset, amalekilaiset ja Idän miehet olivat kokoontuneet yhteen, tulleet virran yli ja leiriytyneet Jisreelin tasangolle. | |
Judg | FinSTLK2 | 6:34 | Herran Henki täytti Gideonin. Hän puhalsi torveen, ja abieserilaiset kutsuttiin koolle seuraamaan häntä. | |
Judg | FinSTLK2 | 6:35 | Hän lähetti sanansaattajia koko Manasseen, niin että heidätkin kutsuttiin koolle seuraamaan häntä. Samoin hän lähetti sanansaattajat Asseriin, Sebuloniin ja Naftaliin, ja nämä lähtivät vihollisia vastaan. | |
Judg | FinSTLK2 | 6:36 | Silloin Gideon sanoi Jumalalle: "Jos sinä aiot vapauttaa Israelin kädelläni, niin kuin olet puhunut, | |
Judg | FinSTLK2 | 6:37 | katso, minä panen nämä kerityt villat puimatantereelle: jos kastetta tulee ainoastaan villoihin ja kaikki maa muuten jää kuivaksi, tiedän, että sinä vapautat kädelläni Israelin, niin kuin olet puhunut." | |
Judg | FinSTLK2 | 6:38 | Tapahtui niin. Sillä kun hän varhain seuraavana päivänä nousi ja puristi villoja, pusersi hän kastetta villoista koko vesimaljan täyteen. | |
Judg | FinSTLK2 | 6:39 | Gideon sanoi Jumalalle: "Älköön vihasi syttykö minua kohtaan, jos minä vielä kerran puhun. Anna minun tehdä vielä yksi koe villoilla. Anna ainoastaan villojen jäädä kuiviksi ja kastetta tulla kaikkialle muualle maahan." | |