FinRK - Jonah

Chapter 1

1:1  Joonalle, Amittain pojalle, tuli tämä Herran sana:

1:2  ”Nouse ja mene Niiniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja saarnaa sitä vastaan, koska sen pahuus on noussut minun kasvojeni eteen.”

1:3  Mutta Joona nousi paetakseen Herran kasvojen edestä Tarsiiseen. Hän meni alas Jaafoon ja löysi laivan, joka oli lähdössä Tarsiiseen. Suoritettuaan laivamaksun hän astui laivaan mennäkseen siinä Tarsiiseen, pois Herran kasvojen edestä.

1:4  Mutta Herra heitti merelle rajun tuulen, ja merellä nousi niin ankara myrsky, että laiva oli vähällä hajota.

1:5  Merimiehet alkoivat pelätä ja rupesivat itse kukin huutamaan avuksi jumalaansa. Ja keventääkseen laivaa he heittivät mereen kaiken tavaran, mitä laivassa oli. Mutta Joona oli mennyt alas laivan ruumaan ja käynyt makuulle ja nukkui sikeästi.

1:6  Laivan kapteeni meni hänen luokseen ja sanoi: ”Mikä sinun on, kun sinä vain nukut? Nouse ja huuda avuksi jumalaasi. Ehkäpä se jumala välittää meistä, niin ettemme huku.”

1:7  Merimiehet sanoivat toisilleen: ”Tulkaa, heitetään arpaa, että saamme tietää, kenen vuoksi tämä onnettomuus on meille tullut.” Niin he heittivät arpaa, ja arpa osui Joonaan.

1:8  Niin he sanoivat hänelle: ”Kerropa meille, kenen vuoksi tämä onnettomuus on meille tullut. Millä asioilla olet ja mistä tulet? Mistä maasta ja kansasta sinä olet?”

1:9  Hän vastasi heille: ”Minä olen heprealainen ja pelkään Herraa, taivaan Jumalaa, joka on tehnyt meren ja kuivan maan.”

1:10  Niin miehet pelästyivät kovasti ja sanoivat hänelle: ”Mitä oikein oletkaan tehnyt?” Miehet näet tiesivät, että Joona pakeni Herran kasvoja, koska hän oli kertonut sen heille.

1:11  He sanoivat hänelle: ”Mitä meidän on tehtävä sinulle, että meri tyyntyisi?” Meri näet myrskysi yhä raivokkaammin.

1:12  Joona vastasi heille: ”Ottakaa minut ja heittäkää mereen, niin meri tyyntyy, sillä minä tiedän, että tämä ankara myrsky on kohdannut teitä minun takiani.”

1:13  Miehet soutivat päästäkseen takaisin kuivalle maalle mutta eivät onnistuneet, sillä myrsky yltyi yltymistään merellä.

1:14  He huusivat Herraa ja sanoivat: ”Voi, Herra, älä anna meidän hukkua tämän miehen hengen tähden. Älä lue syyksemme viatonta verta, sillä sinä olet Herra ja sinä teet niin kuin itse tahdot.”

1:15  Sitten he ottivat Joonan ja heittivät hänet mereen, ja meri asettui raivostaan.

1:16  Miehet pelkäsivät suuresti Herraa, uhrasivat Herralle teurasuhrin ja tekivät lupauksia.

Chapter 2

2:1  Mutta Herra käski suuren kalan nielaista Joonan, ja Joona oli kalan vatsassa kolme päivää ja kolme yötä.

2:2  Joona rukoili Herraa, Jumalaansa, kalan vatsassa

2:3  ja sanoi: ”Minä huusin ahdistuksessani Herraa, ja hän vastasi minulle. Tuonelan kohdussa minä huusin apua, ja sinä kuulit minun ääneni.

2:4  Sinä syöksit minut syvyyteen, merten sydämeen, ja virta ympäröi minut. Kaikki sinun tyrskysi ja aaltosi vyöryivät ylitseni.

2:5  Minä ajattelin: ’Minut on karkotettu sinun silmiesi edestä. Kuitenkin minä saan vielä katsella sinun pyhää temppeliäsi.’

2:6  Vedet saartoivat minut sieluun saakka, syvyys ympäröi minut, kaislat kietoutuivat päähäni.

2:7  Minä vajosin alas vuorten perustuksiin asti, maan salvat sulkeutuivat ylitseni ainiaaksi. Mutta sinä nostit minut elävänä haudasta, Herra, minun Jumalani.

2:8  Kun sieluni nääntyi minussa, minä muistin Herraa. Rukoukseni tuli luoksesi sinun pyhään temppeliisi.

2:9  Ne, jotka kunnioittavat turhia jumalia, hylkäävät armon, jota heille tarjotaan.

2:10  Mutta minä tahdon uhrata sinulle kiitoksen kaikuessa. Mitä olen luvannut, sen tahdon täyttää. Pelastus tulee Herralta.”

2:11  Sitten Herra käski kalaa, ja se oksensi Joonan kuivalle maalle.

Chapter 3

3:1  Joonalle tuli uudestaan Herran sana:

3:2  ”Nouse ja mene Niiniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja julista sille se sanoma, jonka minä sinulle puhun.”

3:3  Niin Joona nousi ja meni Niiniveen Herran sanan mukaan. Niinive oli suuri kaupunki Jumalan edessä, laidasta laitaan kolme päivänmatkaa.

3:4  Joona alkoi kulkea kaupungissa ensimmäistä päivänmatkaa ja julisti kulkiessaan: ”Vielä neljäkymmentä päivää, ja Niinive hävitetään.”

3:5  Niiniven miehet uskoivat Jumalaan, kuuluttivat paaston ja pukeutuivat säkkeihin, niin suuret kuin pienet.

3:6  Kun tieto tästä saavutti Niiniven kuninkaan, hän nousi valtaistuimeltaan, riisui yltään viittansa, verhoutui säkkiin ja istuutui tuhkaan.

3:7  Sitten hän antoi kuuluttaa Niinivessä: ”Kuninkaan ja hänen ylimystensä käsky kuuluu: Älkööt ihmiset älköötkä naudat, lampaat ja muut eläimet edes maistako mitään ruokaa tai juoko vettä. Älkööt eläimet käykö laitumella.

3:8  Olkoot ihmiset ja eläimet säkkeihin puettuina ja huutakoot väkevästi Jumalan puoleen. Kääntyköön he itse kukin pois pahalta tieltään ja hylätköön väkivallan, joka tahraa heidän käsiään.

3:9  Kenties Jumala vielä katuu päätöstään ja kääntyy vihansa hehkusta, niin ettemme tuhoudu.”

3:10  Kun Jumala näki heidän tekonsa, että he kääntyivät pois pahalta tieltään, Jumala katui sitä pahaa, minkä hän oli sanonut tekevänsä heille, eikä toteuttanut sitä.

Chapter 4

4:1  Mutta Joona pahastui tästä kovin ja suuttui.

4:2  Hän rukoili Herraa ja sanoi: ”Voi, Herra! Enkö minä sitä jo sanonut, kun olin vielä omassa maassani? Siksihän minä kiirehdin pakenemaan Tarsiiseen. Minä näet tiesin, että sinä olet armahtavainen ja laupias Jumala, pitkämielinen ja hyvin armollinen, ja että sinä kadut suunnittelemaasi onnettomuutta.

4:3  Ja nyt, Herra, ota minun henkeni, sillä kuolema on minulle parempi kuin elämä.”

4:4  Herra vastasi: ”Onko oikein, että suutut?”

4:5  Sitten Joona lähti kaupungista ja asettui kaupungin itäpuolelle. Sinne hän teki itselleen lehtimajan ja kävi istumaan sen alle varjoon, että näkisi, mitä kaupungille tapahtuu.

4:6  Herra Jumala antoi risiinipensaan kasvaa Joonan yläpuolelle olemaan varjona hänen päänsä päällä ja vapauttamaan hänet pahantuulisuudesta. Ja Joona iloitsi suuresti risiinipensaasta.

4:7  Mutta seuraavana päivänä aamun sarastaessa Jumala lähetti madon kalvamaan risiinipensasta, niin että se kuivettui.

4:8  Auringon noustua Jumala lähetti polttavan itätuulen, ja aurinko paahtoi Joonaa päähän, niin että hän oli nääntymäisillään. Silloin Joona toivotti itselleen kuolemaa ja sanoi: ”Kuolema on minulle parempi kuin elämä.”

4:9  Mutta Jumala sanoi Joonalle: ”Onko oikein, että suutut risiinipensaan vuoksi?” Joona vastasi: ”Oikein on, olen vihainen kuolemaan asti!”

4:10  Niin Herra sanoi: ”Sinä säälit risiinipensasta, josta et ole nähnyt vaivaa ja jota et ole kasvattanut, joka yhden yön lapsena syntyi ja yhden yön lapsena kuoli.

4:11  Enkö minä sitten säälisi Niiniveä, tuota suurta kaupunkia, jossa on enemmän kuin satakaksikymmentätuhatta ihmistä, jotka eivät tiedä, kumpi käsi on oikea ja kumpi vasen, ja lisäksi siellä on paljon eläimiä?”