FinPR92 - Job - 17

17:1  Henkeäni ahdistaa, päiväni pimenevät, hauta odottaa.

17:2  Joka puolelta kuulen pilkkaa, pahat puheet vievät silmistäni unen.

17:3  Aseta sinä itse pantti, takaa minut! Kuka muuten minut takaisi, kättä päälle lyöden?

17:4  Sinä olet varjellut pilkkaajiani liialta älyltä - - et anna heille aihetta voitonjuhliin.

17:5  Ystäville kyllä löytyy kestitystä, omien lasten silmät sumentaa nälkä.

17:6  Minusta on tullut kaikkien pilkkalaulu, ihmiset sylkevät minua silmille.

17:7  Minun silmäni ovat surusta hämärtyneet, minun ruumiini on kuihtunut, se on pelkkä varjo.

17:8  Kunnon ihmiset kauhistelevat kaikkea tätä: "Jumalaton saa vilpittömät järkyttymään."

17:9  Ja silti, vanhurskas pitää suuntansa vakaana, se, jolla on puhtaat kädet, saa lisää voimaa.

17:10  Vaikka tulisitte minun luokseni kaikki, teidän joukostanne en löydä yhtäkään viisasta miestä.

17:11  Päiväni haipuvat pois, tyhjiin valuvat kaikki minun aikeeni, kaikki sydämeni toiveet.

17:12  Te väitätte yötä päiväksi, sanotte, että valo on lähellä, vaikka on aivan pimeää.

17:13  Minullako toivoa? Kotini on tuonela, pimeyteen minä sijaan vuoteeni.

17:14  Hautaani minä tervehdin: "Sinä olet isäni!" Madoille sanon: "Äitini, sisareni!"

17:15  Miten siis voisin vielä toivoa? Missä minua odottaisi onni?

17:16  Se vaipuu minun kanssani tuonelaan. Yhdessä katoamme maan tomuun.