FinPR92 - Job - 30

30:1  Ja nyt he nauravat minulle, miehet, minua nuoremmat -- nuo, joiden isiä en pitänyt minään, en kelvollisina edes paimenkoirieni pariin!

30:2  Mitä hyötyä heistä olisi minulle? He ovat jo menettäneet voimansa,

30:3  he riutuvat puutteessa ja ankarassa nälässä, kaluavat kuivia varpuja autiossa maassa.

30:4  He keräävät pensaikosta suolaheinää, heidän leipänään ovat kinsterin juuret.

30:5  Ihmisten parista heidät on ajettu pois, niin kuin varasta heitä seuraavat vihaiset huudot.

30:6  He asuvat rotkojen rinteillä maakuopissa ja kallionkoloissa.

30:7  Piikkipensaiden keskellä he ulvovat, karhiaisten alle he sulloutuvat yhteen.

30:8  He ovat nimetöntä hylkyjoukkoa, piiskaniskuin heidät on karkotettu maasta.

30:9  Ja nuo ovat tehneet minusta pilkkalaulun! Heidän keskuudessaan minusta on tullut sananparsi.

30:10  He inhoavat minua, pysyttelevät minusta kaukana, sumeilematta he sylkevät minua päin kasvoja.

30:11  Jumala on katkaissut minun jouseni jänteen, hän on lannistanut minut. Siksi ei mikään heitä pidättele, kun he näkevät minut.

30:12  Nuo käärmeensikiöt hyökkäävät kimppuuni, he lyövät jalat altani. Minun tuhokseni pystytetään rynnäkkövalleja.

30:13  He ovat katkaisseet minulta pakotien. Halukkaasti, apua pyytämättä he ajavat minua perikatoon.

30:14  He tulevat kuin muurin leveästä murtumasta, he vyöryvät kohti ja tuovat tuhon.

30:15  Kauhu saa minut valtaansa, taivaan tuuliin katoaa arvoni ja kunniani, ja minun toivoni häipyy tyhjiin kuin pilvi.

30:16  Ja nyt, onnettomuudet tarttuvat minuun ja elämä valuu minusta pois.

30:17  Yön tullen tuska poraa luuni minusta irti, kipu nakertaa minua, se ei koskaan nuku.

30:18  Vaatteeni kiristyvät ympärilleni, paitani kiertyy kuristamaan minua.

30:19  Jumala on heittänyt minut maahan, ja minä olen kuin tomua ja tuhkaa.

30:20  Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa, minä seison sinun edessäsi, mutta sinä vain tuijotat minua.

30:21  Olet muuttunut julmaksi minua kohtaan, rajusti sinun kätesi minua ravistelee.

30:22  Sinä nostat minut ratsaille tuulen selkään ja paiskaat alas, lyöt pirstoiksi.

30:23  Minä tiedän, että sinä viet minut kuoleman käsiin, paikkaan, mihin päätyy kaikki mikä elää.

30:24  Eikö raunioihin hautautunut kurkota kättään, eikö onnettomuuden uhri huuda apua?

30:25  Enkö minä itkenyt yhdessä kovaosaisten kanssa? Enkö minä surrut köyhien osaa?

30:26  Hyvää minä odotin, mutta paha tuli, odotin valoa, mutta tuli pimeys.

30:27  Sisälläni kuohuu, sydämeni ei rauhoitu, sillä jokainen päivä tuo vain tuskaa.

30:28  Suruvaatteessa minä kuljen, aurinkoa ei näy. Ihmisten keskeltä minä kohottaudun ja anelen apua.

30:29  Sakaalit ovat minun veljiäni, minun kumppaneitani kamelikurjet!

30:30  Minun ihoni mustuu ja lohkeilee, luitani korventaa kuumeen polte.

30:31  Murhetta soi minun harppuni, minun huiluni itkun ääniä.