FinPR92 - Job - 3

3:1  Seitsemän päivän kuluttua Job avasi suunsa. Hän kirosi syntymänsä päivän

3:2  ja sanoi:

3:3  -- Kadotkoon jäljettömiin se päivä, jona synnyin, yö, joka tiesi kertoa: poika on siinnyt.

3:4  Haihtukoon pimeään se päivä, älköön Jumala taivaassaan muistako sitä, älköön aamun valo sitä koskettako.

3:5  Kuoleman varjo vieköön sen mukanaan, musta pilvi peittäköön sen, auringon pimentyminen säikyttäköön sen pois.

3:6  Nielköön synkkä pimeys sen yön, niin ettei sitä lasketa vuoden päiviin, että se katoaa kuukauden öiden kierrosta.

3:7  Hedelmätön olkoon se yö, ilosta tyhjä.

3:8  Sen päivän lävistäköön kirous, joka herättäisi itsensä Leviatanin.

3:9  Pimetkööt sen aamun tähdet, älköön se yö nähkö sarastuksen valoa, turhaan se odottakoon päivänkoiton katsetta.

3:10  Se päivä ja yö ei sulkenut edestäni kohdun porttia, ei kätkenyt silmiltäni tätä kärsimystä.

3:11  Miksi en syntynyt kuolleena, miksi en menehtynyt tultuani äidin kohdusta?

3:12  Miksi äitini polvet ottivat minut vastaan, miksi rinnat antoivat ravinnon?

3:13  Minä lepäisin haudassa aivan hiljaa, nukkuisin, minulla olisi rauha.

3:14  Minä lepäisin kuninkaiden ja mahtimiesten seurassa, noiden, jotka ovat jättäneet jälkeensä muistomerkkejä, mahtavia raunioita.

3:15  Minä lepäisin ruhtinaitten seurassa, noiden, joilla oli kultaa, jotka täyttivät palatsinsa hopealla.

3:16  Niin kuin kuollut sikiö olisin poissa, maahan kaivettu ja olematon, niin kuin lapsi, joka ei päivänvaloa nähnyt.

3:17  Siellä pahantekijöitten raivo lakkaa ja itsensä uuvuksiin raataneet saavat levon,

3:18  siellä pääsevät vangit vaivastaan, piiskurien huudot eivät enää heitä ahdista.

3:19  Yhtä ovat siellä pieni ja suuri, orja on herrastaan vapaa.

3:20  Miksi hän antaa elämän valon sille, jonka osa on kärsimys, miksi niille, joiden elämä on täynnä katkeruutta?

3:21  He odottavat kuolemaa, mutta se ei tule, he etsivät sitä enemmän kuin aarretta.

3:22  Kun kuolema heidät korjaa, he iloitsevat, heidän suurin riemunsa on hauta.

3:23  Miksi hän antaa elämän valon miehelle, joka on Jumalan saartama, jolta tie on kadonnut?

3:24  Minun leipääni on itku ja voihke, veden lailla virtaa minun valitukseni.

3:25  Mitä kammosin ja kauhistuin, se tapahtui, mitä eniten pelkäsin, se kohtasi minut.

3:26  Ei rauhaa, ei lepoa, ei tyventä hetkeksikään, yhä uudelleen tuska lyö ylitseni.