FinBiblia - Job - 30

30:1  Nyt minun nuorempani nauravat minua, joiden isiä en minä olisi pannut minun laumani koirain sekaan;

30:2  Joiden voiman minä tyhjänä pidin, jotka ei ijällisiksi tulleet;

30:3  Ne jotka nälän ja tuskan tähden pakenivat erinänsä korpeen, äsken turmeltuneet ja köyhtyneet,

30:4  Jotka nukulaisia repivät pensasten ympäri; ja katajan juuret olivat heidän ruokansa:

30:5  He ajettiin ulos, ja huudettiin heitä vastaan niinkuin varasta.

30:6  He asuivat kauhiain ojain tykönä maan luolissa ja vuorten rotkoissa.

30:7  Pensasten keskellä he huusivat, ja ohdakkein sekaan he kokosivat itsensä,

30:8  Turhain ja hyljättyin ihmisten lapset, jotka halvimmat olivat maan päällä.

30:9  Ja nyt minä olen heidän lauluksensa tullut, ja minun täytyy heidän juttunansa olla.

30:10  He kauhistavat minua, ja erkanevat kauvas minusta; ja ei he häpee sylkeä minun kasvoilleni.

30:11  Sillä hän on minun köyteni päästänyt, ja on nöyryyttänyt minun: He ovat suitset minun edestäni heittäneet pois.

30:12  Oikialle puolelle nousivat nuorukaiset: He lykkäsivät pois minun jalkani, ja tekivät tien minua kohden, hukuttaaksensa minua.

30:13  He ovat kukistaneet minun polkuni: se oli huokia heille minua vahingoittaa, ilman kenenkään avuta.

30:14  He ovat tulleet sisälle niinkuin suurten rakoin lävitse, ja ovat sekaseuraisin karaneet sisälle.

30:15  Pelko on kääntynyt minua vastaan, ja niinkuin tuuli vainonnut minun kunniaani, ja niinkuin pilvi, on minun autuuteni mennyt ohitse.

30:16  Mutta nyt kääntää minun sieluni itsensä minua vastaan, ja minun murhepäiväni ovat minun käsittäneet.

30:17  Yöllä minun luuni lävistettiin kaikin paikoin lävitse, ja minun suoneni ei saa lepoa.

30:18  Suuren voiman kautta minun vaatteeni muutetaan, ja hän on vyöttänyt minun niinkuin hameeni pään lävellä.

30:19  Minä sotkutaan lokaan, ja verrataan tomuun ja tuhkaan.

30:20  Jos minä hudan sinun tykös, niin et sinä vastaa minua: jos minä käyn edes, niin et sinä minusta tietävinäs ole.

30:21  Sinä olet muuttunut minulle hirmuiseksi, ja vainoot minua kätes voimalla.

30:22  Sinä nostat minun tuuleen, ja annat minun ajaa sen päällä, ja sulaat minun voimallisesti.

30:23  Sillä minä tiedän, ettäs annat minun kuolemaan, joka on se huone, joka kaikille eläville on asetettu.

30:24  Ei hän kuitenkaan ojenna kättänsä luutarhaan, eikä he huuda kadotuksestansa.

30:25  Minä itkin kovana aikana, ja minun sieluni armahti köyhää.

30:26  Minä odotin hyvää, ja paha tuli: minä odotin valkeutta, ja pimeys tuli.

30:27  Minun sisällykseni kiehuvat lakkaamatta: Murheen aika on minun ennättänyt.

30:28  Minä käyn mustettuna, ehkei aurinko minua ruskoittanut: minä nousen kansan seassa ja huudan.

30:29  Minä olen kärmetten veli, strutsilinnun poikain kumppani.

30:30  Minun nahkani minun päälläni on mustettunut, ja minun luuni ovat helteestä palaneet.

30:31  Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.