FinRK - Job - 30

30:1  ”Nyt minulle nauravat elinpäiviltään nuoremmat, joiden isiä pidin arvottomina edes paimenkoirieni pariin.

30:2  Ja mitäpä minua hyödyttäisi heidän kättensä voima, kun heidän nuoruutensa tarmon on vienyt

30:3  puute ja kova nälänhätä. He kaluavat kuivaa maata, jo ennestään typötyhjää maata.

30:4  He poimivat suolaheiniä pensaiden ympäriltä, heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juuret.

30:5  Heidät karkotetaan ihmisten parista, heidän peräänsä huudetaan kuin varkaille.

30:6  Heidän on asuttava rotkojen rinteillä, maakoloissa ja kallioluolissa.

30:7  Pensaiden keskellä he ulisevat, piikkikasvien alle he sulloutuvat,

30:8  nuo houkkien ja halveksittujen jälkeläiset, jotka on ruoskalla ajettu maasta.

30:9  Nyt minusta on tullut heille pilkkalaulu, olen joutunut heidän sananparrekseen.

30:10  He inhoavat minua, pysyttelevät minusta kaukana eivätkä häikäile sylkeä silmilleni.

30:11  Onhan Jumala irrottanut jouseni jänteen ja nöyryyttänyt minut, siksi he eivät enää hillitse kieltään minun edessäni.

30:12  Oikealta puoleltani nousee tuo pentulauma. He lyövät jalat altani, he raivaavat luokseni tien, minun turmiokseni.

30:13  He hävittävät minun polkuni, ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat vailla auttajaa.

30:14  Kuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyöryvät esiin.

30:15  Kauhut käyvät kimppuuni. Kuin tuuli sinä pyyhkäiset pois ylhäisen asemani, ja onneni katoaa kuin pilvi.

30:16  Ja nyt, minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saavuttaneet minut.

30:17  Yö kaivaa luut irti ruumiistani, kalvajani eivät käy levolle.

30:18  Valtava voima on muuttanut vaatteeni muodottomaksi, se kiristyy ympärilleni kuin paitani päänaukko.

30:19  Jumala on paiskannut minut lokaan, minusta on tullut kuin tomua ja tuhkaa.”

30:20  ”Minä huudan sinua avuksi, mutta sinä et vastaa! Tässä seison, mutta sinä vain tuijotat minua.

30:21  Sinä olet muuttunut julmaksi minua kohtaan, sinä vainoat minua väkevällä kädelläsi.

30:22  Sinä kohotat minut myrskytuulen vietäväksi, annat minun menehtyä rajuilman pauhinassa.

30:23  Minä tiedän, että sinä viet minua kohti kuolemaa, majaan, minne kaikki elävät kokoontuvat.

30:24  Eikö kuitenkin saisi raunioista kättään ojentaa tai onnettomuudessa apua huutaa?

30:25  Vai enkö itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köyhää?

30:26  Hyvää minä odotin, mutta minua kohtasi paha, ikävöin valoa, mutta tulikin pimeys.”

30:27  ”Sisälläni kuohuu lakkaamatta, kurjuuden päivät ovat kohdanneet minua.

30:28  Minä kuljen suruasussa, vailla auringonvaloa. Minä nousen ja huudan apua väkijoukossa.

30:29  Minusta on tullut sakaalien veli ja strutsien kumppani.

30:30  Minun nahkani on mustunut ja lohkeilee, luuni ovat kuumeen korventamat.

30:31  Valitukseksi muuttui lyyrani soitto ja huiluni sävel itkijöiden ääneksi.”