FinRK - Job - 39

39:1  ”Tiedätkö sinä vuorikauristen poikimisajat, valvotko sinä peurojen synnytyskipuja?

39:2  Lasketko, milloin niiden kuukaudet tulevat täyteen? Tiedätkö ajan, jolloin ne poikivat?

39:3  Ne kyyristyvät maahan, synnyttävät vasansa ja pääsevät synnytystuskistaan.

39:4  Niiden vasat vahvistuvat ja kasvavat kedolla. Ne lähtevät pois eivätkä enää palaa.

39:5  Kuka on päästänyt villiaasin vapaaksi, kuka on irrottanut villiaasin siteet,

39:6  sen, jolle minä annoin asunnoksi aron, asuinsijaksi suola-aavikon?

39:7  Se nauraa kaupungin hälinälle, ajajan huutoa se ei kuuntele.

39:8  Se hakee vuorilta laitumensa ja etsii kaikkea vihreää.

39:9  Suostuuko villihärkä sinua palvelemaan? Yöpyykö se syöttökaukalosi ääressä?

39:10  Voitko ohjaksilla pakottaa villihärän vaolle? Äestääkö se laaksonpohjia sinua seuraten?

39:11  Voitko luottaa siihen, kun sen voima on niin suuri? Voitko jättää työsi sen tehtäväksi?

39:12  Voitko uskoa, että se palauttaa viljasi ja kokoaa ne sinun puimatantereellesi?

39:13  Strutsin siipi lepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran hellyys?

39:14  Se jättää munansa maahan, antaa niiden hautua hiekan lämmössä.

39:15  Se unohtaa, että jalka voi ne murskata, metsän eläimet voivat polkea ne rikki.

39:16  Se on tyly poikasilleen aivan kuin ne eivät olisikaan sen omia. Hukkaan menee sen vaiva, mutta sitä se ei pelkää.

39:17  Onhan Jumala kieltänyt siltä viisauden ja jättänyt sen ymmärryksestä osattomaksi.

39:18  Kun se kiitää ilmaa piesten, se nauraa hevoselle ja ratsumiehelle.

39:19  Annatko sinä hevoselle voiman, puetko sinä sen kaulaan hulmuavan harjan?

39:20  Sinäkö saat sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen uljas korskunta on pelottavaa.

39:21  Se kuopii lakeuden pintaa ja iloitsee, voimalla se syöksyy päin aseita.

39:22  Se nauraa pelolle, ei se säiky eikä väistä miekkaa.

39:23  Sen yllä rämisee nuoliviini, välkehtii keihäs ja peitsi.

39:24  Kiihkoisasti tömistäen se taivalta ahmii, mikään ei sitä pidättele, kun soofar-torvi soi.

39:25  Milloin vain sotatorvi soi, se hirnuu: ihahaa! Jo kaukaa se vainuaa taistelun, päälliköiden karjunnan ja sotahuudon äänen.

39:26  Sinunko ymmärryksesi voimasta haukka kohoaa, levittää siipensä kohti etelää?

39:27  Sinunko käskystäsi kotka lentää korkeuksiin ja tekee pesänsä korkealle?

39:28  Kalliolla se asuu, siellä se yöpyy, kallion kielekkeellä vuorilinnassaan.

39:29  Sieltä se tähystelee syötävää, sen silmät katsovat kauas.

39:30  Sen poikaset särpivät verta. Missä on kaatuneita, siellä on sekin.”