I CORINTHIANS
Chapter 15
I Co | FinSTLK2 | 15:1 | Veljet, ilmoitan teille sen evankeliumin, jonka teille julistin, jonka myös otitte vastaan ja jossa myös pysytte | |
I Co | FinSTLK2 | 15:2 | ja jonka kautta myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni sen sanan mukaisena, jonka minä teille julistin, ellette ole turhaan uskoneet. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:3 | Sillä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden Kirjoitusten mukaan, | |
I Co | FinSTLK2 | 15:4 | ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä Kirjoitusten mukaan, | |
I Co | FinSTLK2 | 15:6 | Sen jälkeen hän ilmestyi yhdellä kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:8 | Mutta kaikkein viimeiseksi hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:9 | Sillä minä olen apostoleista vähäisin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska vainosin Jumalan seurakuntaa. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:10 | Mutta Jumalan armosta olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on kanssani. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:11 | Olinpa siis minä tai olivatpa nuo: tällä tavalla saarnaamme, ja näin te olette uskoneet. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:12 | Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hän on noussut kuolleista, kuinka eräät teistä sanovat, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? | |
I Co | FinSTLK2 | 15:14 | Mutta jos Kristus ei ole noussut ylös, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:15 | Silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan todistajiksi, koska olemme todistaneet Jumalaa vastaan, että hän herätti Kristuksen, jota hän ei ole herättänyt, jos kerran kuolleita ei herätetä. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:17 | Mutta jos Kristusta ei ole herätetty, teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:19 | Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tätä elämää koskien, olemme kaikkia muita ihmisiä kurjemmat. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:21 | Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, on myös kuolleiden ylösnousemus tullut ihmisen kautta. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:22 | Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, | |
I Co | FinSTLK2 | 15:23 | mutta jokainen vuorollaan: ensi hedelmänä Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:24 | Sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalalle ja Isälle kukistettuaan kaiken hallituksen, kaiken vallan ja voiman. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:25 | Sillä hänen pitää hallita "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle." | |
I Co | FinSTLK2 | 15:27 | Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle." Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen alleen. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:28 | Kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:29 | Mitä muuten ne, jotka kastattavat itsensä vainajien yläpuolella, sillä saavat aikaan? Jos kuolleet eivät herää, miksi nämä sitten kastattavat itsensä heidän yläpuolellaan? | |
I Co | FinSTLK2 | 15:31 | Joka päivä olen kuoleman vaarassa, niin totta kuin te, veljet, olette minun kerskaukseni Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:32 | Jos ihmisten tavoin olen taistellut petojen kanssa Efesossa, mitä hyötyä minulle siitä on? Jos kuolleita ei herätetä, niin: "syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna kuolemme." | |
I Co | FinSTLK2 | 15:34 | Raitistukaa oikealla tavalla älkääkä syntiä tehkö, sillä niitä on, joilla ei ole tietoa Jumalasta. Teidän häpeäksenne tämän sanon. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:35 | Mutta joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet nousevat ylös, ja millaisessa ruumiissa he tulevat?" | |
I Co | FinSTLK2 | 15:37 | Kun kylvät, et kylvä koko tulevaa ruumista [kasvia], vaan pelkän jyvän, vehnän jyvän tai muun minkä tahansa. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:38 | Mutta Jumala antaa sille ruumiin [varren], sellaisen kuin tahtoo, ja kullekin siemenelle sen oman ruumiin [varren]. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:39 | Ei kaikki liha ole samaa lihaa, vaan toista on ihmisten, toista taas karjan liha, toista on lintujen liha, toista kalojen. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:40 | On taivaallisia ruumiita [taivaankappaleita] ja maallisia ruumiita. Mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maanpäällisten. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:41 | Toinen on auringon kirkkaus, toinen kuun kirkkaus ja toinen tähtien kirkkaus, ja toinen tähti eroaa toisesta kirkkaudessa. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:42 | Samalla tavalla on myös kuolleiden ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa; | |
I Co | FinSTLK2 | 15:44 | kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, on myös hengellinen. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:45 | Näinhän on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu", viimeisestä Aadamista eläväksi tekevä henki. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:46 | Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen. Sitten on se, mikä on hengellistä. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:47 | Ensimmäinen ihminen oli maasta, maan tomusta, toinen ihminen, Herra, on taivaasta. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:48 | Millaista tomu on, sellaisia ovat myös ne, jotka ovat tomusta, ja millainen taivaallinen on, sellaisia ovat myös taivaalliset. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:49 | Niin kuin olemme kantaneet itsessämme tomun kuvaa, tulemme myös kantamaan itsessämme taivaallisen kuvaa. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:50 | Mutta tämän sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:51 | Katso, sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki muutumme, | |
I Co | FinSTLK2 | 15:52 | yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen torven soidessa. Sillä torvi soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja muutumme. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:53 | Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutua katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutua kuolemattomuuteen. | |
I Co | FinSTLK2 | 15:54 | Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty voitossa." | |
I Co | FinSTLK2 | 15:57 | Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! | |